Tämän päivän suosituimmat toimenkuvat ja työpaikat Suomessa

Posted by Jeramie Bergstrom on July 18, 2016
Vinkit / Comments Off on Tämän päivän suosituimmat toimenkuvat ja työpaikat Suomessa

Talouselämä-lehti julkaisi vuoden 2016 alussa uusimman Suomen suosituimpien työnantajien listan. Tämän tutkimuksen valossa työnantajien parhaimmiston kärkeen nousee yrityksiä, jotka edustavat vähittäiskaupan alaa, ravitsemusalaa, informaatioteknologiaa ja terveydenhuoltoalaa. Eniten avoimia työpaikkoja on tarjolla terveysalalla, sillä esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja sairaanhoitajia tarvitaan kaiken aikaa lisää. Opettajia palkataan myös kaikilla Suomen paikkakunnilla vuosittain lisää, joten jos ura opinahjossa kiinnostaa, töitä saa melko varmasti. Suosituimpien työpaikkojen listalle on noussut monta vuotta peräkkäin eräs tamperelainen ohjelmistotalo, eikä ihme, sillä onhan Suomella maailmallakin maine teknologian kehtona. Koodaus ja tekninen osaaminen on kovassa huudossa, ja jo alakoululaisille opetetaan ohjelmointia. Tulevaisuuden ammateissa tämäntyyppisistä taidoista tulee olemaan varmasti hyötyä.Jos pohditaan tulevaisuuden ammatteja ja millaista työtä kotimaassa voidaan tehdä – ja ennen kaikkea millaisia töitä kustannustehokkuuden näkökulmalta kannattaa teettää, nousevat perinteiset terveydenhuollon ja hoitoalan työt pysyvimpien työpaikkojen kärkeen. Päiväkodin opettajaa tai kotisairaanhoitajaa ei voi ulkoistaa halpatyövoimamaahan. Kun taas erilaiset ohjelmistokehittäjän ja puhelinpalveluneuvojan toimenkuvat on helposti siirrettävissä ulkomaille.Ammattia ja koulutusta harkitsevan kannattaa oman kiinnostuksen lisäksi miettiä miltä alalta saa todennäköisemmin töitä. Moniosaaminen on haluttua, sillä usealla alalla on tarvetta laajalle tietämykselle, eikä monikaan vuosittain valmistuvista opiskelijoista välttämättä pitäydy samassa ammatissa koko uraansa. Laaja tietopohja mahdollistaa uran vaihtamisen ja liikkumisen alalta toiselle.

Liikelahja

Posted by Jeramie Bergstrom on December 05, 2015
Vinkit / Comments Off on Liikelahja

gift Liikelahjojen, eli profiilituotteiden antaminen hyville asiakkaille on nykypäivänä menestyvillä yrityksillä ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Liikelahjasta profiilituotteen tekee se, että tuotteeseen, kuten esimerkiksi kuulakärkikynään, on painettu firman logo ja yhteystiedot. Profiilituotteen antamisella asiakkaalle yritys haluaa varmistaa sen, että asiakas muistaa ostaa kyseisen yrityksen palveluita tai tuotteita myös jatkossa. Laadukkaat liikelahjat yritys voi tilata suoraan netin kautta, tai käydä tutustumassa valikoimiin liikelahjoja myyvässä liikkeessä paikan päällä. Liikelahjojen antamiseen toiselle yritykselle, tai oman firman työntekijälle, koskevat tietyt lait ja säännöt, jotka tulee ottaa huomioon lahjaa annettaessa. Suoranaisesti rahan antaminen katsotaan lahjonnaksi, joten lakeja ja sääntöjä noudatetaan antamalla lahja toisenlaisessa muodossa kuin rahana.

Lainmukaiset liikelahjat ja palkkiot

Suomen laki asettaa tiettyjä rajoituksia liikelahjojen antamiseen ja vastaanottamiseen. Seuraavia lahjoja muun muassa ei koskaan sallita annettaviksi tai saataviksi:

  • Käteinen raha tai sen vastineet
  • Säädyttömät tai laittomat tuotteet ja palvelut
  • Tietynlaisen lahjan pyytäminen
  • Lahjat, jotka annetaan ennen toivottua liikepäätöstä tai kauppaa
  • Henkilöille, jotka edustavat valtiota
  • Laissa kiellettyjä lahjoja

Verotuksellisia seuraamuksia voi myös tulla lahjan antajalle, jos hän ei tutustu etukäteen verottajan ohjeisiin. Työntekijälle voi muun muassa antaa verottomasti tavanomaisen tai kohtuullisen merkkipäivälahjan, esimerkiksi työntekijän hääpäivänä tai 50-vuotispäivänä, jos lahja on annettu muuna kuin rahana, tai siihen verrattavana suorituksena. Esimerkiksi S-ryhmän euromääräiset lahjakortit ovat veronalaista tuloa. Kukat, tai lahjaksi ostettu vaate taas eivät ole verotettavaa tuloa. Sääntöihin ja lakeihin on syytä tutustua huolella, ennen liikelahjojen antamista, ettei yritykselle tulisi jälkipyykkiä verottajan suunnasta.

Keskitä yrityksesi toiminta nettiin

Posted by Jeramie Bergstrom on October 25, 2015
Vinkit / Comments Off on Keskitä yrityksesi toiminta nettiin

Oman yrityksen perustaminen on monen unelma. Nykypäivänä se on verrattain helppoa, jo melko pienilläkin investoinneilla voi päästä käyntiin ja tavoittaa hiljalleen yhä enemmän asiakkaita. Jos sinulla on mielessäsi loistava liikeidea, kannattaa uskaltaa ottaa ensimmäinen askel omaa yritystä kohti. Yrityksen perustamiseen liittyy paljon asioita, joita kannattaa kuitenkin ottaa huomioon ja joihin on hyvä perehtyä perusteellisesti etukäteen. Uusille yrittäjille tarjotaan kursseja ja tietopaketteja, joiden avulla pääsee helpommin alkuun.

Nettisivut pystyyn

Yksi merkittävistä seikoista yrityksen perustamisen kannalta on yrityksen näkyminen internetissä. Kaiken avain on toimivat ja selkeät kotisivut, jotka esittelevät tarjoamasi tuotteen tai palvelun perusteellisesti ja joilta löytyy myös asiakaspalvelun yhteystiedot. Vaikka pyörittäisit firmaasi vielä yksin, on ehdottoman tärkeää jo asiakkaiden luottamuksen saavuttamisen kannalta olla tavoitettavissa puhelimitse tai sähköpostitse. Jos myyt tuotteitasi verkkosivusi kautta, on tärkeää, että maksuliikenne pelaa moitteettomasti ja että saat tarvittaessa tukea pankkipalvelujentarjoaltasi nopeasti. Maksuliikenteen häiriöt karkottavat asiakkaat nopeasti ja menetetty asiakas tuskin palaa sivuillesi uudelleen, jos ostokokemus oli huono tai hidas. Jos et itse hallitse verkkosivujen suunnittelutaitoja, on niiden luomiseen hyvä palkata ammattilainen. Säästät aikaa ja tulos on usein huomattavasti parempi. Alkuvaiheen investoinnista on hyötyä tulevaisuudessa. Kun nettisivusi toimivat ja näyttävät hyviltä, on niitä helppo markkinoida myös sosiaalisten medioiden, kuten Facebookin, Instagramin ja blogimaailman kautta.

Hyviä esimerkkejä toimivista sivuista

Muotia myydään paljon netissä ja mikä onkaan sen mukavampaa kuin shoppailla vaatekaapin täydennystä mukavasti kotisohvalta. Verkossa toimivien vaatekauppojen elinehto ovat tyylikkäät ja inspiroivat kotisivut, jotka antavat tarpeeksi tietoa tuotteista ja joilta löytyy myös toimivat kokotaulukot. Hyvä vaatekauppa netissä on Nelly.com, joka on edelläkävijä laadukkaiden muotiverkkokauppojen segmentissä. Urheiluvarusteiden saralla esimerkkinä hyvästä sivusta voidaan mainita Xxl.fi, joka myy laajoja valikoimia urheiluvaatteita ja -varusteita edulliseen hintaan. Pelisivustoilla tärkeää on ajankohtaisten tarjouksien ja uutisten löytyminen, sekä kattavat tiedot pelivalikoimista. Ennen omien verkkosivujen suunnittelun aloittamista onkin hyvä tutustua muihin toimiviin verkkosivuihin ja napata ideoita ja inspiraatiota.

Yrittäjyys

Posted by Jeramie Bergstrom on August 01, 2015
Vinkit / Comments Off on Yrittäjyys

On olemassa monta syytä perustaa oma yritys, mutta yksi tärkeimmistä syistä on kenties vapaus päättää omista työasioista ja yrityksen toiminnoista. Moni meistä haluaisi olla riippumaton muista ja samalla tienata rahaa. Yrittäminen tarjoaa tällaiselle henkilölle hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseään omassa työssään. Toinen henkilö saattaa aloittaa yritystoiminnan sen takia, koska hänellä on hyvä liikeidea, jota hän haluaisi kokeilla. Liikeidean tukemiseksi tarvitaan yleensä hyvää osaamista jossakin asiassa, josta voidaan tehdä oman yrityksen kilpailuetu. Henkilö saattaa myös innostua toisen yrittäjän esimerkistä tai päästä jatkamaan jo olemassa olevaa yritystoimintaa.

Mitä yrittäjyys vaatii?

Kaikesta tärkeintä yrityksen perustamisessa on kuitenkin halu yrittää. Ilman motivaatiota on vaikea lähteä jatkamaan tai rakentamaan yritystoimintaa. Ensiksi tarvitaan myös hyvän yritysidean ja ammattitaidon jossakin asiassa. Kaiken lisäksi tulee myös muistaa, että yrityksen perustaminen on aina tietyn riskin ottamista ja yrittäjän päivä voi helposti venyä pitkäksi. Näin ollen yrittäjän tulee valita mieluummin sellainen liiketoiminta, joka kiinnostaa häntä ja hän olisi valmis tekemään paljon töitä sen parissa. Jotta liiketoiminnasta tulisi menestyksekästä, yrittäjän tulisi toteuttaa sellainen idea, joka pystyisi tuomaan asiakkaalle lisäarvoa, josta hän olisi myös valmis maksamaan.

Elämäntapayrittäjyys

Yksi mielenkiintoisimmista tavoista yrittää on kenties elämäntapayrittäjyys. Elämäntapayrittäjä rakentaa liiketoiminnan oman harrastuksen ympärille. Tällä tavalla yrittäjä voi tehdä mielekästä työtä oman harrastuksen parissa. Tämän voidaan ajatella olevan paras mahdollinen tilanne, sillä henkilö pystyy yhdistämään harrastuksen ja työnteon. Ennen varsinaisen yrityksen perustamista kannattaa tutustua jo olemassa oleviin samantyyppisiin palveluihin ja tuotteisiin. Tämän avulla yrittäjä voi selvittää, mikäli hänen liiketoiminnalle olisi tilaa markkinoilla. Yritys-Suomi-palvelun sivuilta voi käydä lukemassa lisää vinkkejä oman yrityksen perustamiseen.Yhteenvetona voidaan sanoa, että oman yrityksen perustaminen on erittäin hyvä vaihtoehto henkilölle, joka haluaisi tehdä omannäköistä liiketoimintaa. Yrittäjyydessä yhdistyvät vapaus päättää omasta työstä, luovuuden käyttö ja myös riskien ottaminen. Menestyvän yrittäjän ominaisuuksiin kuuluvat mm. hyvä motivaatio, ahkeruus ja alan kokemus. Ennen toiminnan käynnistämistä kannattaa myös tutustua markkinoihin.

Työura LVI-alalla

Posted by Jeramie Bergstrom on June 30, 2015
Vinkit / Comments Off on Työura LVI-alalla

Talotekniikka käsittää kiinteistöjen ja niihin kuuluvien toimintojen järjestämistä. Jotta rakennus olisi käyttökelpoinen, sisällä on oltava toimiva lämmitys, vedenkulku sekä terveellinen, hengitettävä ilma. LVI-alan työntekijät siis keskittyvät näiden toimintojen suunnitteluun, asentamiseen ja huoltoon. Ala on erittäin laaja ja se työllistää noin 25 000 henkilöä monessa eri kapasiteetissa. Meidän kaikkien on asuttava jossakin, joten työsarka ei tule hupenemaan. Kyseessä on pitkälti koko kansan terveys, viihtyisyys sekä energian kulutus. Eikä ole kysymys pelkästään asumisesta, vaan myös ammattikohtaisista työ- sekä varastotiloista, joiden edellytykset ja tarpeet vaihtelevat suuresti.Koulutustasoja on kolme, plus aikuiskoulutus, joka tähtää ammattia uudelleen suunnittelevien koulutukseen. Pohjakoulutuksena on ammatillinen peruskoulutus, joka päättyy perustutkintoon. Ammattikorkeakouluista valmistuvat esimerkiksi rakennusmestarit ja LVI-alan insinöörit. Teknisistä yliopistoista valmistuvat diplomi-insinöörit, jotka sijoittuvat monesti tutkimustyöhön ja tuotekehitysaloille.

Kysyntää riittää tulevaisuudessa

Alalla siis tarvitaan niin suunnittelijoita kuin myyjiäkin, asentajista puhumattakaan. Työsarkaan kuuluvat myös johtoaseman tehtävät ja ala on suosiollinen myös yksityisyrittäjille.Ala on varsin koneellistunutta, joten se ei välttämättä ole ruumiillisesti raskasta. LVI tarjoaa työmahdollisuuksia myös naisille, ja aloittaessasi ammatin, sitä on helppo kehittää mielekkääseen suuntaan omiin henkilökohtaisiin olosuhteisiin soveltaen. Ala ei ole varsinaisesti riippuvainen rakennusteollisuudesta, sillä vaikka uutta ei rakennettaisikaan, joudutaan vanhoja systeemejä aika-ajoin korjaamaan tai uusimaan. Kehitys ei pysähdy tälläkään alalla – etenkään tietokoneiden toimintojen avustaessa asumista sekä kuten mainittu, kulutettavan energiamäärän vähentämiseen liittyvien seikkojen ansiosta.

Töihin kasinoalalle

Posted by Jeramie Bergstrom on June 28, 2015
Vinkit / Comments Off on Töihin kasinoalalle

Oletko koskaan harkinnut tekeväsi työtä kasinossa? Tämä valinta ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen jo siitäkin syystä, että Suomessa ei oikein ole kivijalkakasinokulttuuria, eikä näin ollen oikein alan työpaikkojakaan. Maastamme löytyy toki pelisaleja sekä pääkaupungissa sijaitseva Casino Helsinki, mutta nämä ovat varsin pieniä työnantajia.

Malta on Euroopan kasinoparatiisi

Toisin on Maltalla lämpimän Välimeren syleilyssä; suurin osa eurooppalaisista kasinoista nimittäin toimii sieltä käsin. Siellä sijaitsee huomattava määrä niin kivijalka- kuin internet-kasinojakin, ja nämä kasinot myös työllistävät paljon ihmisiä. Ilmapiiri Maltan saarella on juuri sellainen, kuin voi olettaakin: mukava ja rento. Lisäksi hintataso on huomattavasti Suomea edullisempi.Esimerkiksi tunnettu Betsson etsii jatkuvasti uusia työntekijöitä toimistolleen tälle aurinkoiselle Välimeren saarelle. Betsson on monelle suomalaisellekin tuttu pelipalvelu. Maltalaisuudestaan huolimatta tämä palvelu on täysin suomenkielinen ja suomalaiset peliharrastajat ottivatkin sen avosylin vastaan. Betsson on myös monen unelmatyöpaikka, sillä mikäpä voisi olla upeampi paikka tehdä työtä kuin välimerellinen Maltan saari? Betssonin avoimet työpaikat voit löytää heidän kotisivuiltaan.Kasinoalan töitä voi Maltan lisäksi hakea luonnollisesti myös muualta Euroopasta, esimerkiksi Gibraltarilta, ja halutessaan kauempaakin. Jotkut ovat lähteneet puolittain seikkailumielellä ”reppumatkalle” Aasiaan tai jopa Australiaan asti ja löytäneet sieltä töitä kasinoiden parista. Kasinopöydässä tai vaikkapa asiakaspalvelussa työskenteleminen noin kaukana kotoa on varmasti upea ja ajatusmaailmaa avartava kokemus.

Millaista kasinoiden parissa työskentely on?

Itse työ edellyttää tietysti useita luontaisia ominaisuuksia, joista voisi mainita ainakin pitkäjänteisyyden, hyvän huumorintajun ja kyvyn tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vaikka kasinoiden asiakkaita nimittäin yhdistääkin sama asia – halu kokea jännitystä ja aistia hienoa kasinon tunnelmaa – niin heidän joukostaan löytyy kuitenkin varsin erilaisia yksilöitä.Mikäli kiinnostuit kasinoalasta, voit aloittaa töiden etsimisen vaikkapa Betssonin verkkosivuilta, joissa usein ilmoitetaan vapaista työpaikoista. Mikäli haussa on esimerkiksi suomenkielinen asiakastukihenkilö, se saattaa olla juuri sinun tilaisuutesi, sillä Betsson haluaa palvella suomalaisia asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja onhan asuminen Maltalla varmasti hieno kokemus, joka laajentaa niin maailmankuvaa kuin kielitaitoakin. Jos siis mielit töihin ulkomaille, ja haluat lisäksi mukavan työn, jossa voi olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa, kannattaa sinun varmasti pitää silmällä kasinoalan työpaikkatarjontaa.

Työura sairaanhoitajana

Posted by Jeramie Bergstrom on May 16, 2015
Vinkit / Comments Off on Työura sairaanhoitajana

Sairaanhoitajan ala oli perinteisesti yksi muutamasta ammattivaihtoehdoista naisille. Ellei tyttö sopinut sihteeriksi, niin vaihtoehtona oli sairaanhoitajaksi lukeminen. Onneksi nuo ajat ovat jo kaukana takana.Muutamia vuosia sitten hoitoalan työt alkoivat kiinnostaa sekä miehiä että naisia toisestakin syystä: alalla oletettiin olevan aina töitä, eikä palkkauskaan ollut huono tehtaisiin ja kauppoihin verrattuna. Laman iskiessä teollisuuteen seurauksena oli työpaikkojen menetyksiä (lue lisää aiheesta artikkelissa Työmarkkinoiden nykytila Suomessa), jolloin moni koulutti itsensä uudelleen hakeutuen hoitoalalle.Sairaanhoitoala tarjoaa monia mahdollisuuksia erilaisiin työkohteisiin. Koulutus on ammatti(korkea)koulutuksen tasoa ja saattaa kestää vain muutaman vuoden. Erikoistuminen vie muutaman vuoden lisää, mutta kuten ymmärrettävää, se auttaa työtarjouksien määrään sekä parempaan palkkatasoon. Kasvavan vanhusten määrän lisääntyessä hoitajia tarvitaan erityisesti tämän alan töissä, mutta erikoistumisen kautta voit päästä hoitamaan mieleistäsi ikäryhmää, vaivaa tai muuta ryhmää.

Oletko valmis hoitajaksi?

Sairaanhoitajan ammatti on toisinaan ruumiillisesti raskasta sekä henkisesti kuluttavaa. Elämän tragediat saattavat kuulua jokaviikkoiseen työhön, vaikkakin hoitoala on etupäässä paranemista ja terveyttä edistävä ammatti. Työkenttänä sairaanhoitajilla ovat joko sairaalat tai lääkäreiden klinikat. Sairaanhoitajat toimivat myös kotona hoidettavien parissa, jolloin jokainen päivä tuo toimiin uudenlaiset haasteet.Sairaanhoitajan työ muuttuu vuosittain paljolti poliittisista vaikutteista, sekä eri hoitomenetelmien suosimisista tai niiden hylkäämisistä. Kun rahapolitiikka määrää hoitojen kutistamista, ovat sairaanhoitajat lääkäreiden tavoin kompromissien edessä. Jos valitset sairaanhoitoalan kutsumusammatiksesi, tulet pian kokemaan paineita, joiden parissa työnteko varsinkin alimmin palkatuilla aloilla on hyvin raskasta.

Työura IT-alalla

Posted by Jeramie Bergstrom on May 03, 2015
Vinkit / Comments Off on Työura IT-alalla

IT eli informaatioteknologia on verrattain uusi työllisyysalue, joka työllistää miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. IT ei kata vain työllisyyttä, vaan monellekin se edustaa jokapäiväistä kanssakäyntiä kaikilla elämän alueilla, joissa kommunikointi tapahtuu koneellisesti ilman puhelinta tai asioiden hoitamista kasvotusten.IT-alan työllisyysmahdollisuuksien on todettu vaihtelevan huimasti ainakin kahdesta eri syystä:

Koulutus turvaa työllistymisen

Ammatillinen koulutus katsotaan keskiasteen koulutukseksi, joka on alin mahdollinen koulutus alalle. Opistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneet vastaavat koulutukseltaan seuraavaa astetta, ja ehkäpä sitä voidaan kutsua jatkokoulutukseksi alalle. Korkein koulutustaso on korkeakoulusta valmistuneet yliopistotason ammattilaiset.Parhaimmat työllistämismahdollisuudet olivat yliopistokoulutuksen saanneilla – heistä on melkeinpä jo pulaa IT-alalla, sillä kehitys on huimaavaa, eikä koulutusta pidä jättää vanhenemaan edes tällä tasolla. Hyviin työmahdollisuuksiin pääsivät käsiksi myös ammattikorkeakoulun suorittaneet. Selvästi jo työttömyyden piiriin jäivät ne, joilla oli takanaan pelkästään lukio- tai ammatillinen suoritus.

Työtarjonta vaihtelee maakunnittain

Toinen vahvasti vaikuttava seikka jakaa maan alueittain. IT-alan työttömyyttä on vähiten Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla sekä Varsinais-Suomessa. Kannattaa siis tehdä omatoiminen tutkimustyöalueelle, joilla on hyvät työmahdollisuudet alasta kiinnostuttuasi ja myös välttää mahdollisia työttömyyden vaikeimpia kuntia, kuten esimerkiksi Lahtea.IT-ala ei sovi kaikille, joten sinne ei pidä hankkiutua, ellet tunne olevasi sopiva alan tarjoamaan työhön. Tämän selvitettyäsi olisi syytä hankkia itsellesi paras mahdollinen korkeatason koulutus, ja hakeutua alueille, jossa on parhaat työtarjoukset sekä paras palkkataso.